top of page

Vuoristo-oppaan ammatti

Vuoristo-oppaan ammatti syntyi  1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla, kun Euroopan yläluokka innostui maanosan korkeimpien ja hienoimpien vuorten valloittamisesta. Rikkaat kreivit ja paronit, palkkasivat oppaikseen paikallisia maanviljelijöitä ja paimenia, koska nämä tunsivat vuoret paremmin kuin he itse.

 

Ensimmäiset vuoristo-oppaat toimivat ennen kaikkea kiipeilyoppaina. Mitä he pystyivät antamaan palkkansa vastineeksi, oli paikallistuntemus sekä yleensä kova kunto ja kyky kantaa varusteita.

 

Vuoristo-opas tänä päivänä

Vuonna 1965 perustettiin IFMGA-järjestö, jonka tehtävänä on varmistaa virallisten oppaiden koulutuksen laatu. Tällä hetkellä IFMGA -sertifioidut vuoristo-oppaat ovat kokeneita ja pitkän koulutusputken läpikäyneitä, kansainvälisen kattojärjestön sertifioimia vuoristossa liikkumisen ammattilaisia.

 

Nykyään on noin 6000 kansainvälisesti hyväksyttyä IFMGA vuoristo-opasta ympäri maailmaa. Eniten vuoristo-oppaita työskentelee Euroopassa, ja ennen kaikkea Alpeilla.

IFMGA vuoristo-oppaat toimivat oppaina ja kouluttajina vuoristossa tapahtuvissa lajeissa. Talvisin suurin osa vuoristo-oppaista tekee töitä vapaalaskun parissa. He opastavat asiakkaita niin off-piste hiihdossa, hiihtovaelluksilla kuin helihiihdossa. Monet oppaat järjestävät myös vapaalaskuun ja lumiturvallisuuteen liittyvää kurssitoimintaa sekä opastavat ja kouluttavat ihmisiä jääkiipeilyssä.

 

Kesäisin vuoristo-oppaan työhön kuuluu opastusta ja kouluttamista kallio- ja alppikiipeilyssä sekä jäätiköillä liikkumisessa. Suuri osa Mont Blancille, Matterhornille tai muille vastaaville kuuluisille huipuille haluavista kiipeilijöistä palkkaa IFMGA vuoristo-oppaan tavoitettaan varten.

 

Koska vuoristo-oppaat ovat kouluttautuneet toimimaan ihmisten kanssa vuoristossa, he myös usein työskentelevät työnsä ohella vuoripelastustiimeissä ja ski-patrol tehtävissä. Vuoristo-oppaan tärkein tehtävä on asiakkaan turvallisuuden varmistaminen vuoristossa liikuttaessa. Opas tuntee kuinka vuoristossa liikutaan ja milloin siellä liikutaan. Opas on myös opettaja, joka jakaa tietämystään ja kokemustaan vuorista ja auttaa asiakastaan tavoitteidensa saavuttamisessa.

 

IFMGA opas on ammattilainen

IFMGA-vuoristo-opas on ammattilainen, jonka työn laatua valvotaan kattojärjestön kriteerien mukaan. Pysyäkseen virallisena IFMGA oppaana, hänen tulee ylläpitää ammattitaitoa osallistumalla säännöllisiin koulutuksiin. Oppaiden palkat vaihtelevat riippuen missä päin maailmaa ollaan. Virallisten IFMGA-oppaiden päivätaksat Länsi-Euroopassa vaihtelevat 350 euron ja 700 euron välillä riippuen maasta ja asiakkaiden määrästä.

Hauskoja hetkiä vuorilla toivottavat suomalaiset vuoristo-oppaat

bottom of page